A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z ÅÄÖ
Houessou (os. Saario) Jaana
jaanahouessou(at)gmail.com
www.jaanajuulia.net


Les Rêveuses, 2008

La Lutteuse, 2007

Sous Ciel
Taiteilijan esittely
Peilaan usein teoksissani arkielämää omakuvasta käsin. Käsittelen aikaa ja paikkaa kerroksellisesti rakentaen mielikuvia, värejä, hahmoja ja tekstejä yhteen harsituille kankaille tai jätemetallille. Ajan ja paikan hämärtyminen ja sekoittuminen mielikuvissa, muistin ja tunteen erilaisissa nyansseissa on työskentelyssäni läsnä.

Väri on työni peruselementti. Se paljastaa teosten luonteenlaadun nopeasti. Viime vuosina olen kulkenut kohti vähävärisyyttä, pyrkinyt lähes valkoiseen. Asuminen Beninissä muutti teosteni mentaliteetin melkein vastakkaiseen suuntaan. Värin kylläisyys, ilo, yhteisöllisyys ja siinä koettu henkisyys on jättänyt valkoisen hiljaisuuden taakseen.
Maalausten pohjia olen koostanut vanhoista perityistä, ostetuista ja kadulta kerätyistä tekstiileistä. Kulttuurin, arkisen käytön, tahraantumisen, haurastumisen, hylkäämisen, vaatteista ulos kasvamisen ja kuoleman ajatukset astuvat tekstiilien mukana teoksiin.

Teen taiteellispainotteista väitöstutkimusta Taideteollisessa korkeakoulussa. Tutkin kuvataiteellista prosessia ja pyrin selvittämään niitä reittejä, joilla teos rakentuu lopulliseen muotoonsa.
Tutkimusta tulee Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen maakuntarahasto ja Suomen Akatemia ArtBEAT -hankkeen yhteydessä.
Yksityisnäyttelyt
2008 Avautumisia, Franssintalo, Halikko
2006 Siirtymiä, galleriaK, Huittinen
2005 Aukot, tm-galleria, Helsinki
2004 Risteymiä, Franssintalo, Halikko
2004 Harsittu aika, Salon taidelainaamo
2003 Kudelma, Lönnströmin taidemuseon Pihatalo, Rauma
2001 Betonimekko, Salon taidemuseo, Veturitallin torni
2001 Violently Happy?, Galleria Dix, Helsinki
1999 Taidelaboratorio, Salon taidemuseo, Veturitallin torni
1999 Ajatuksia metallilla, Galleria Dix, Helsinki
1998 Lopputyönäyttely, Galleria Atski, Helsinki
1997 Ihmisyyteni ääriviivat, Into-Galleria, Helsinki
1996 Clay-year, Statens högskole för kunsthåndverk og design i Bergen
1994 Ajatus ihmisestä, Galleria Kahdeksan tuolia, Turku
1991 Kuoleman kasvot, Sininen Talo, Salo
Yhteisnäyttelyt
2008 Art of Research, Chelsea College of Art & Design, Lontoo
2008 Faces, Billnäs
2008 Tusina, Vanhan Raatihuoneen Galleria, Turku
2008 Läpivalaisu, Salon taidemuseo Veturitalli
2007 Art of Research, Lume-galleria, Helsinki
2007 ArtAroundSalo, Salon Taidelainaamo + Puc, Puccheim, Saksa
2007 Taiteen tiet: Ruukkitie, Perniö
2006 Les Moments Forts, Lissa-Gbassa, Grand-Popo, Benin
2006 Green Art Halikonlahti, Salo
2005 Mobiili-mekko, Salon taidemuseo Veturitalli
2005 Dialog, Petroskoin taidemuseo
2005 Dialog, Salon taidemuseo Veturitalli
2005 Riippuu, Salon taiteilijaseuran teemanäyttely, Rikalanmäki, Halikko
2004 Aurinkoinen tulevaisuus, Westers, Kemiö
2004 AVAA, Salon taiteilijaseuran vuosinäyttely, Rikalanmäki, Halikko
2003 Aistillisesti, Salon taidemuseo Veturitalli
2002 SKjL:n 64. vuosinäyttely, Seinäjoen Taidehalli, Seinäjoki
2001 KASVU-TILA, Sininen Talo, Salo
2001 Our Kitchen, Gustav Wasas gata 5, Tammisaari
2000-2001 Karhunhammas, Rikalanmäki, Halikko
2000 Taiteiden viikonloppu, Salon taidemuseo Veturitalli
2000 Yhteispohjoismainen näyttely, Kramfors, Ruotsi
2000 Talviuni, Turun Tähtitorninmäki, Turku
2000 Salon Taiteilijaseuran vuosinäyttely, Salon taidemuseo Veturitalli
1999 Lijst je van mei (List of me), Hof Ter Schelde, Antwerpen, Belgia
1999 Salon Taiteilijaseuran vuosinäyttely, Salon taidemuseo Veturitalli
Julkiset työt ja kokoelmat
- Helsingin kaupungin taidemuseo; Kuviteltu yhteys I - II
- Salon kaupungin taidemuseo; Penni ajatuksistasi (rahatoimisto)
- Salon kaupungin taidemuseo; January (Salon ammattikorkeakoulu)
- Salon kaupungin taidemuseo; Cyborg, videokollaasi
- Viljo Hurmeen Säätiö; Pour les Amoureux, Patience ja Pour Pleurer
- Gramforsin (Ruotsi) kaupunki; Meri minussa, Keltainen ja Sukellus
- Lönnströmin taidemuseo; Antinkallio
- Halikon kunta, Sigulda (Meri-Halikon koulu), Jäätyneet hedelmät I-IV (terveyskeskus)
Apurahat
APURAHAT JA STIPENDIT
2002 Varsinais-Suomen Taidetoimikunta
2003 Salon seudun osuuskaupan taidestipendi
2005 Suomen kulttuurirahaston Varsinais-Suomen maakuntarahasto
2006 Villa Karon työskentelystipendi 3 kk
2006 Suomen kulttuurirahaston Varsinais-Suomen maakuntarahasto
2007-2008 Suomen Akatemia ArtBeat -tutkimushankkeelle
Muu taiteellinen toiminta
OPETUSTOIMINTA
(taide- ja kulttuuriaineet)
1998- Halikon kansalaisopisto
2002-2005 Turun yliopiston avoin yliopisto (taidehistorian perusopinnot)
2000-2003 Kalajoen Kristillinen Opisto
2002 Varsinais-Suomen Kansanopisto, Paimio
2000-2001 Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus, KIDE-projekti
1996-2000 Halikon käsi- ja taideteollisuusoppilaitos

JULKAISUT
1998 Jaana ja seitsemän taiteilijaa, lopputyö Taideteolliselle korkeakoululle
2004 Kuvataiteilijan esteettisestä havainnosta, artikkeli Synnyt –julkaisussa 1 / 05 www.arted.uiah.fi/synnyt
2007 Aukkojen maalaamisesta, artikkeli Working Papers F32 –julkaisussa
2008 Avautumisia ja läpivalaisuja, artikkeli julkaisussa Jaana Saario, Läpivalaisu. Kuvataiteellisen prosessin jälkiä. Salon Taidemuseon julkaisuja 13

PRESENTAATIOT KONFERENSSEISSA
26.-29.5.2005 BaltArt, contemporary Art life around Baltic Sea, Seminar in Riga, Latvia
26.-27.8.2005 IX Taiteen ja tutkimuksen valtakunnallinen tutkijaseminaari, Lapin yliopisto, Rovaniemi
14.-15.10.2005 BaltArt, contemporary Art life around Baltic Sea, Seminar in Vilnius, Liettua
23.-25.11.2005 Postmodern Thinking and Feminist Research: Feminism, Methodology and Change, Oslo University, Norja
1. – 3.10.2007 The Art of Research, Taideteollinen korkeakoulu, Helsinki
14.-15.12.2007 Kulttuurintutkimuksen päivät, Joensuun yliopisto
28. – 29.10.2008 The Art of Research; Research Narratives, Chelsea College of Art and Design, Lontoo

Linkit

18.1.1974
Meisalantie 117
25210 Vartsala
puh. 0440 - 727569

cv

2003- Taiteen tohtorin opinnot, Taideteollinen korkeakoulu

1999-2000 Turun Yliopiston Täydennyskoulutuskeskus, Art Concret 20 ov

1995-1996 Statens Högskole för kunsthåndverk og design i Bergen

1993-1998
Taiteen maisteri, Taideteollinen korkeakoulu
Kuvataiteilija, taiteen tutkija, kuvataideopettaja
Salon Taiteilijaseura ry

Suomen Taidemaalariliitto
Eeva-Kaisa Ailus
Erkka Auermaa
Tuula Auermaa
Gloria Badarau-Heikkilä
Voitto Bastman
Tarja Ervasti
Oiva Gillsten
Ella Grönholm
Eija Haapalainen
Pirkko Hairo
Tarmo Hakala
Hannu Hakanen
Tiina Harjola
Jaana Heikkinen
Leila Helenius
Eva Hidström
Lyyli Honkio
Jaana Houessou (os. Saario)
Liisi Huotari
Armas Hutri
Laina Hutri
Petra Hyvärinen
Tiina Hölli
Katja Juhola
Maila Järvinen
Lotta-Pia Kallio
Liisa Kanerva
Erja Ketamo
Sikke Kiviranta
Sami Korkiakoski
Johanna Kotilainen
Alpo Kuosa
Taina Kurtze
Leila Lahtinen
Makla Laine
Hanna Lamnaouer (os. Mäkelä)
Piia Lehti
Jarmo Lepistö
Pekka Leppälä
Tiiti Mendelin
Raili Mikkonen
Veli-Pekka Mikkonen
Kauko Mäkinen
Riikka Mäkinen
Satu-Maaria Mäkipuro
Hannu Nikander
Tuula Nikulainen
Merja Nissi
Matti Nummelin
Juhani Paavola
Rita Rauteva-Tuomainen
Seppo Saarikoski
Aila Salmivaara
Johanna Sarparanta
Leena Sarparanta
Mauri Sarparanta
Kirsi Siikonen
Pekka Solin
Sirpa Soraja
Helena Sundberg
Helena Suni
Simo Suni
Taiteilijaseura
Ramo Teder
Tea Tikka
Aino Toivettula
Suvi Toivoniemi
Raija Tuomaala
Helena Tuura
Aulis Uotila
Keanne van de Kreeke
Eva Von Weissenberg
Antti Äijälä
Katja Öhrnberg
© 2007-2008 Salon Taiteilijaseura ry • terms and conditions • powered by Mainostoimisto Toinen Keksi oy