A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z ÅÄÖ
Lamnaouer (os. Mäkelä) Hanna
hanna.lamna@emdia.fi
hanna.lamna.emdia.fi


Avartumisia, akryyli ja öljy kankaalle, 80x60, 2013

Avartumisia, akryyli ja öljy kankaalle, 80x60, 2013

Avartumisia, akryyli kankaalle, 55x55, 46x100, 2013

Avartumisia, akryyli ja öljy kankaalle, 65x80, 50x50, 2012

Avartumisia, akryyli ja öljy kankaalle, 100x70, 2013
Taiteilijan esittely
Tärkeitä lähtökohtia maalauksissani ovat optiset illuusiot ja monimielinen hahmottaminen. Puoliabstraktit elementit perustuvat ääriviivaan ja itsenäisiin, syntetistisiin värialueisiin. Maalaamistani ohjaavat tietyt sommitelmalliset periaatteet, kuten avoimien muotojen ja jatkuvan viivan yllätyksellinen vuorottelu. Taustan väreilevät sävyt aiheuttavat optisen illluusion kautta vaikutelman liikkeestä. Tasapaino toteutuu osittain symmetrisesti toistuvien muotojen kautta.

Jännite syntyy kirkkaan ja murretun tai taitetun kontrastista sekä ennen kuvapinnan reunaa katkeavista, energiansa näin säilyttävistä viivoista. Kirkasta väriä käytän säästellen, koska en halua sen tyydyttävän silmää, vaan sykkivän kiusallisesti, saaden katsojan haluamaan lisää.

Teosten muodot ovat pehmeitä, loivia, avoimia ja orgaanisia. Geometrisen jyrkät, objektiiviset, askeettiset ja suljetut muodot edustavat pikemminkin modernismin kovia arvoja ja kuvaavat ehdottomuudessaan varmuutta yhden oikean vastauksen maailmasta. Todellisuudessa kuitenkin ehdottomuus on liioittelua suuntaan tai toiseen. Orgaanisten muotojen kautta vastustan käsitystä, jonka mukaan ihmismieli pitää enemmän selkeistä, helposti hahmotettavista, geometrisista muodoista jolloin ymmärrys luo rajat pitämiselle.

Ajan kanssa variaatiot luovat oman logiikkansa ja alussa omaksutuista periaatteista seuraa uusia visuaalisia yhtälöitä. Tasapainon löytyessä sisäisen logiikan kautta teoksen voi käsittää olevan valmis. Maalatessani koen hyvin intensiivisesti tämän oivaltavan tietoisuuden erilaisten suhteiden välisistä yhteyksistä, vastaavuuksista, positiivisista ja negatiivisista muodoista sekä vastavoimista.


Yksityisnäyttelyt
2011 Odotuksia, Toinen Keksi, Design Hill, Salo
2009 Majailijat, Salon taiteilijaseuran Galleria
2010 Murtumia, Salon Taidelainaamon galleria
2008 Love Affair with the World, Salon Taidelainaamon galleria
2008 Henkäyksiä, Galleria Raya, Turku
2006 Arjen murtumia, Perniön Lainamakasiini
2006 Fezistä Agadiriin, Salon Taidelainaamon galleria
2005 Valon värinää, Salon Taidelainaamon galleria
2004 Rajat, Galleria Regina, Turku
2003 Secco Shop, Tampere
2003 Cafe Tosca, Salo
2002 Välimatka, Galleria Regina, Turku
2001 Keinotekoisia merkityksiä, Galleria Regina, Turku
2000 Salaisuuksia, Sininen Talo, Salo





Yhteisnäyttelyt
2012, 2011 ArtForum Helsinki –tapahtuma,kutsunäyttely,Helsingin messukeskus 2010 Cultural Exhibition of Forest and Life, LUOMU no mori –keskus, Kita-Karuizawa, Nagano
2010 Suomen Japanin instituutin kutsunäyttely, Galleria Atlia, Kawaguchi, Japani
2010 Taidepakki, Salon Taiteilijaseuran jurytetty kiertonäyttely
2010 SKjL:n jurytetty kutsunäyttely Rajoilla, Aineen Taidemuseo, Tornio
2010 Varhaisia unikuvia, Galleria Ferin, Helsinki
2009 Salon taiteilijaseuran jurytetty kesänäyttely Rikalanmäellä
2009 Taidemaalariliiton myyntinäyttely, Kaapelitehdas, Helsinki
2008 Salon taiteilijaseuran 40-vuotisjuhlanäyttely, Matkailijakoti Salo
2007 Välitämme, SKjL
2007 Erilaissi konei, Salon Taidelainaamo
2006 Taidemaalariliiton myyntinäyttely, Kaapelitehdas, Helsinki
2006 Tahdon, Veturitalli, Salo
2005 Erilaissi paijoi, Salon Taidelainaamo
2003 ryhmä9, Salon Taidelainaamo
2003 Aistillisesti, Salon Taiteilijaseuran 35-vuotisjuhlanäyttely, Veturitalli, Salo
2003 Taidemaalariliiton myyntinäyttely, Kaapelitehdas, Helsinki
2002 Helpompi olla vaiti, SAMK:n opinnäytetyöt Galleria Otso, Espoo
2002 ed. Kankaanpään taidekoulun galleriatiloissa
2001 Salon Taiteilijaseuran jurytetty vuosinäyttely, Somero

Julkiset työt ja kokoelmat
-Suomen Japanin instituutti
-Someron Säästöpankki, Salo
-Ollikkalan päiväkoti
-Koski tl. päivähoito
-Päiväkoti Sinilintu


Apurahat
Näyttelyvaihtokeskus FRAME, 2010
Muu taiteellinen toiminta
2009-2011 kuvataiteen opetusta, Armfeltin koulu
2009-- kuvataidearvosteluja Turun Sanomissa
2007 Maailman taidehistoria -luennointi (3 op) Turun Taideakatemiassa
2006 Taidehistorian aineopinnot Turun yliopistossa (20 ov)
2006 Salon Taiteilijaseuran Nälkätaiteilijoiden performanssi
2005-- kuvataidearvosteluja Salon Seudun Sanomissa
2004-2006 kuvataiteen opetusta, Halikon kansalaisopisto
2004-2005 kuvataiteen opetusta, Laurin yläaste Salo

JULKAISUT
- pro Gradu, kasvatustiede: Taidekoulutuksesta, taiteilijan asemasta ja toimeentulosta. Satakunnan ammattikorkeakoulun liiketalouden ja kuvataiteen Kankaanpään yksiköstä vuosina 1997-2005 valmistuneiden kuvataiteilijoiden sijoittuminrn taiteen kentälle
-taidehistorian proseminaari, Leena Luostarisen maalausten tulkintaa heideggerilaisen fenomenologian valossa
-taidehistorian ainejärjestön Kuvastin-lehti (nro 02/2008)
-SKjl:n Kuvataideuutiset-lehti 2008

Linkit
ArsnetGallery
Kritiikit
Suomen Taiteilijaseuran verkkomatrikkeli
05.02.1978
Vainukatu 9
24280 Salo
puh. 040-5898021



2010-- kuvataiteenmaisteri, TaM
2003-2007 kasvatustieteen maisteri, sisältäen taidehistorian aineopinnot Turun Yliopisto

1998-2002 kuvataiteilija AMK, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Kankaanpää






taidemaalari, kuvataidekriitikko, kuvataideopettaja
Taidemaalariliiton kokelasjäsen
SKjL

Salon Taiteilijaseuranhallituksen jäsen Kuvataideopettajaliitto
Arsnet

Eeva-Kaisa Ailus
Erkka Auermaa
Tuula Auermaa
Gloria Badarau-Heikkilä
Voitto Bastman
Tarja Ervasti
Oiva Gillsten
David Graham
Ella Grönholm
Eija Haapalainen
Pirkko Hairo
Tarmo Hakala
Hannu Hakanen
Tiina Harjola
Jaana Heikkinen
Leila Helenius
Eva Hidström
Catarina Honkaharju
Lyyli Honkio
Jaana Houessou (os. Saario)
Liisi Huotari
Armas Hutri
Laina Hutri
Tiina Hölli
Katja Juhola
Lotta-Pia Kallio
Petra Kallio
Liisa Kanerva
Erja Ketamo
Sikke Kiviranta
Sami Korkiakoski
Johanna Kotilainen
Alpo Kuosa
Taina Kurtze
Hilkka Laakkonen
Leila Lahtinen
Makla Laine
Hanna Lamnaouer (os. Mäkelä)
Piia Lehti
Jarmo Lepistö
Pekka Leppälä
Tiiti Mendelin
Raili Mikkonen
Veli-Pekka Mikkonen
Kauko Mäkinen
Riikka Mäkinen
Satu-Maaria Mäkipuro
Ilona Niemi
Riikka Niittonen
Hannu Nikander
Tuula Nikulainen
Merja Nissi
Matti Nummelin
Juhani Paavola
Liisa Pietola
Rita Rauteva-Tuomainen
Seppo Saarikoski
Aila Salmivaara
Johanna Sarparanta
Leena Sarparanta
Mauri Sarparanta
Kirsi Siikonen
Pekka Solin
Helena Sundberg
Helena Suni
Simo Suni
Taiteilijaseura
Ramo Teder
Tea Tikka
Kiisi Toivanen
Aino Toivettula
Suvi Toivoniemi
Raija (Pentti) Tuomaala
Helena Tuura
Aulis Uotila
Keanne van de Kreeke
Andrea Vannucchi
Antti Äijälä
Katja Öhrnberg
© 2007-2013 Salon Taiteilijaseura ry • terms and conditions • powered by Mainostoimisto Toinen Keksi oy